Viime keväänä kun summeri oli soinut viimeisen kerran Sportin pelissä omat ajatukset meni linjalla “never again”. Kyse ei ollut playoffeista vaan tyhjille katsomoille pelaamisesta ja muista asioista jotka riippuvat rajoituksista mitä kulloinkin valtio tai aluehallintovirastot sattuvat määräämään.

Henkilökohtaisesti kaipaan eniten yleisöä. Ilman yleisöä.. noi matsit eivät vaan ole sitä mitä pitäisi. Jotain jää tunteen puolella uupuumaan kaikilta osallisilta ja kokemus jää vajaaksi varmasti myös streamin välityksellä.

Toinen oma kaipaus liittyy itsemurha-boksiin. Tällä kaudella pääsin hieman nauttimaan jään tasalta kuvaamisesta Vaasassa ja voi pojat mä kaipaan sitä. Kuvat ovat paljon parempia kun ylhäältä otetut otokset. Kun rajoitukset tulivat jälleen voimaan tämä ihanuus vietiin multa. Jokainen voi arvata miksi tuota paikkaa kutsutaan itsari-boksiksi. Siellä kuvaaminen on vähän kuin odottelisi kiekkoa jossa on oma nimi, noin kuvaannollisesti. Tähän voisi vääntää muka-hauskan hajatelman – “On vain kahdenlaisia itsari-boksi kuvaajia. Niitä joihin on kiekko osunut ja niitä joihin ei se vielä ole osunut.” Tämä on myös syy miksi siellä tulee seurattua peliä väkisin paljon tarkemmin jolloin pääsee paremmin sisälle mitä pelissä tapahtuu, keitä seurata ja niin pois päin. Paikka antaa ison edgen kuvaamiseen verrattuna muihin paikkoihin kaukalon ympärillä.

Mulle kyllä kelpaisi paikka pleksin takaa josta kuvata mutta ikävä kyllä se ei Vaasassa onnistu johtuen pleksien optisesta laadusta.

Tätä kirjoitettaessa näyttää varovaisesti valon kajastavan myös urheilulle. Ehkäpä ensi viikolla jo yleisö pääsee halliin nauttimaan. Kun tämä tapahtuu, toivon kaikkien jotka voivat menevän matseihin – näyttäkää arvostuksenne urheilua kohtaan valitsemalla paikan päälle meno streamin sijaan.

Päällikkö

PS. Tämän kertainen #matsinkuva valikoitui ihan kaipuusta itsari-boksiin. Joskus asiat on niin tyhmiä ja yksinkertaisia.