Elämä on hassua. Varsinkin kun maileja karttuu mittariin enemmän jolloin pystyy reflektoimaan omaan nuoruuteen muistoihin.

Muistan aika selkeästi kun Samppa,  approx. 14-vee istui serkun kaverin huoneessa ja juteltiin mitä kuunnellaan. “Klamydiaa”, pikku-Samppa ehdotti ja joku, sanotaan nyt vaikka Kimmo (nimi muutettu) jonka luona oltiin kyseli perään tykkäänkö mahdollisesti kovaakin Klamydiasta. Ja tokihan mä tykkäsin. Tykännyt ison osan elämästäni kun nyt katellaan. Mutta se ei ole tän kirjoituksen pihvi, mistä bändeistä tykkään. Tai on se vähän mutta…

Ammatti on jännä asia. Jotkut löytää sen heti ja toiset vaatii vähän aikaa. Mäkin oisin saattanut oikeissa ympyröissä olla täysin tyytyväinen IT-alalla mutta aina ei voi valita miten elämä heittelee. Loppujen lopuksi mun viihtyminen IT-alalla oli aika pienestä kiinni ja jos yksi tai kaksi asiaa olisi mennyt eri tavalla en kirjoittaisi tätä nyt. Ja se miten elämä osaa heitellä on hyvä asia. Pitää vain antaa sen heitellä ja yrittää pitää järki mukana.. aina se ei mulla ole onnistunut. Kunhan et kadu jonkun asian jääneen tekemättä.

Mun nykyinen ammatti on ottanut paljon mutta on se myös antanut ihan saatanan paljon. Yksi kariutunut parisuhde on ottamis-puolella, vaikka olen varmasti tappiin asti kiitollinen siitä että hän patisti mut tähän suuntaan. Mutta paljon olen saanut – kokemuksia jotka olisi aiemmassa työelämässä ollut vain jotain kiiltokuvamaisia haaveita. Ja paljon saan edelleen, joka ikinen päivä – vaikka kuinka menisi paskasti pitää tästä olla kiitollinen ja nöyrä. En muista moneen vuoteen ajatelleeni “voi paska.. pitää mennä töihin”.

Mutta hei, palataan tohon fotoon ja siihen teinariin. Ei ikimaailmassa se jamppa olisi uskonut sen päivän koittavan että kaiken muun ohella mitä tässä on sattunut, hän asuu samassa kaupungissa kun lapsuuden sankarit ja Vesku vielä huomioi päälle kun on kuvaamassa keikkaa. Tai muutkin Klamydian ukot, hienoja jamppoja kaikki. Toi kaiffari neljännesvuosisata sitten ei edes osannut aavistaa mitä tuleman pitää, kunhan yritti pitää pilkkeen silmäkulmassa. Ja jo pelkästään se että on kuvaamassa keikkaa, se oli ajatus mikä ei edes tullut ton teinarin päähän.

Fakta on etten olisi halunnut pelkkää Vesaa tähän kuvaan laittaa mutta tämä oli mulle vain sen verran iso asia ettei muut kuvat päässyt tämän kuvan tasolle mun silmissä. Jari veti helvetin hienosti enemmän kuin yhtä nuottia, Severi pisti hyvät poset.. ja niinkuin aina, rumpali Pasi jäi niin piiloon kannujen tai savun taakse taakse ettei sieltä hyvää ruutua tullut. Jos vain ois saanut koko bändin hienosti nippuun niin siinä se olisi ollut.. Ehkä seuraavalla keikalla.

Ettei tää nyt mene liian pitkäksi, pointti mitä yritän tuoda esille.. usko sun elämään ja oo valmis tekee asioita. Sä et tiedä mitä sieltä tulee.

Mun lapsuuden sankareille 🍻

Päällikkö