Vieraalla maalla
-
- 3.10.2023
Kalenteriin oli merkattu Kuortaneen keikka, Naisten liigan matsi ja seuraavalle päivälle potretit joukkuekuvan kera. Vajaa pari viikkoa tähän reissuun ja päällikkö laittaa viestiä: “meiltä puuttuu kuvaaja Rautaliigan matsista, pääsetkö messiin?”
Pieni vilkaisu, mikä paikka ja missä. “Joo, mukana ollaan.” Katsotaan detaljit kuntoon ja odotellaan kuunvaihdetta. Kello käy, päivät vaihtuu. On aika liikkua.
Leppoisan sadekelin saattelemana saavun Targahallenin pihaan. Vähän niinku ajais Lempäälän jäähallille, ainoastaan vähän pienempi ja pirun kaukana Lempäälästä. Ovesta sisään, sieltä paljastuu omalla tavallaan moderni mutta askeettinen gladiaattoriareena. Katsastetaan kulkureitit ja marssitaan omalle paikalle suicideen. Hoki on hokia, paikasta riippumatta. Pieniä eroja löytyy kun hieman vilkaistaan pintaa syvemmälle: täällä ihmiset on hyvinkin innoissaan oman seuransa meiningistä, olkoonkin se aika matalalla tasolla operoimista. Pikkujunnut kävelee oman pienen seuran fanipaidat päällä. Ollaan selkeästi oman kylän porukkaa, kannustetaan omia. Hieman erilaista kuin “isoa” kiekkoa hengittävä Manse ja lähinaapurit.
Tottakai hommaa helpotti se, että Apollo tunnetaan Maalahdessa lähes vakiokalustona ja joukkueelle ainoa muutos oli mies hupparin sisällä. Sama Sonyn kalusto, samat kuluneet vitsit. Yksi iso ero toki löytyi: vaihtopenkille asti leijaili huumaava makkaran tuoksu. Ilmankos pelaajilla olikin nälkää painaa kiekon perässä. Ennakko-odotuksista poiketen tuo visiitti oli tosi jees, raikasta vaihtelua Liigan isoihin puitteisiin. Ei haittaa jos päällikkö kyselee myöhemminkin halukkuutta lähteä. Tää liiga on rautaa.
Toki tämän jälkkäriksi vielä otettiin tutustuminen Vaasan Sähkö Areenaan vielä toistaiseksi statistin roolissa. Ehkä seuraavalla reissulla painetaan nappia täälläkin.
Maalahti, check. Vaasa, check. Nokka kohti Kuortanetta. Mansen mies kuittaa.
