#seuraaraitaa 2022 – hajatuksia linssin takaa

posted in: Urheilu 0

Ei nyt ruveta perkaamaan Vepsun koko kautta sen tarkemmin mutta vähän omia ajatuksia ennen kauden viimeistä matsia Koskissa ja Tehtaan kentällä FC Hakaa vastaan. Käytetään kuvituksena kolmen viimeisen kotimatsin vetoja.

Joskus off-seasonilla ja kun pelattiin Cuppia yleinen konsensus suomenniemellä oli ettei Vepsu tule sijoittumaan toiseksi viimeistä paremmin tällä kaudella. Me jotka tiedetään nähtiin asiat vähän eri tavalla – tosin meidänkin näkemykseen liittyi paljon ehtoja joiden pitää toteutua jotta joukkue pystyy parempaan kuin Ykkösen karsinta.

Allekirjoittaneelle naureskeltiin keväällä kun itäisessä provinssissa sanoin AC Oulun olevan yksi Vepsun päävastustajista HIFK:n sijaan. Asioita tapahtui pitkin kautta, kaikki ei positiivisia mutta niin vain nähtiin ettei Vepsu suostunut luopumaan paikastaan Veikkausliigassa. Oli hyviä jaksoja, huonoja jaksoja, veret seisauttavia pistemenetyksiä kotikentällä viimeisillä minuuteilla kun johto kääntyi tasuriksi.

Pakko ihailla valmennuksen kykyä Nuorelan johdolla laittaa joukkue toistamiseen minttiin ennen kauden tärkeimpiä pelejä. Sama kuin viime vuonna Ykkösessä, Vepsu on iskussa kun tarvitsee ja Haastaja-sarja meni yhtä peliä lukuunottamatta pelkillä voitoilla. Siitä jatkona paikka Euro-finaaleihin. Jos haluaisi lyhyesti ja lakonisesti todeta jotain, voisi käyttää sanoja menestys ja voittamisen kulttuuri.

Vepsu vetää vielä FC Hakaa vastaan yhden matsin. Se matsi on vuori joka odottaa kiipeämistä. Se on kuin norsu joka pitää syödä paloina 90 minuutin aikana.

Se on yli kolmen maalin vierasvoitto jotta unelma Euroopasta toteutuu. Ja miksei toteutuisi – on urheilussa hullumpiakin asioita tapahtunut. Any case – Raidan kausi 2022 on hieno tarina joka kaikkien kannattaa muistaa.

Ja vaikka paikkaa Eurooppaan ei tulisi Vepsun kausi ansaitsee arvosanan LOISTAVA. Underdog joka pelaa paikasta Eurooppaan ja taisteli tasapäisesti Veikkausliigan mestaria vastaan kahdesti kotikentällä. Kävi miten kävi – ensi kauteen on hyvin pullat uunissa ja itse odotan sitä todella paljon.

Päällikkö

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.