Viime viikonloppuna kipaisin pitkästä aikaa duuni-hommissa Maalahdessa Rautaliigan paikallisen lohkon kohtaamisessa Malax IF:n ja Hela-Kiekon välillä. Sen jälkeen olen entistä vakuuttunempi ettei yksikään reissu alasarjoihin, lajista riippumatta, ole turha. Oli se katsojana tai duunarina.

Jokaisen lajin perustana on paikallistason toiminta. Jos lajia ei harrasteta tai harjoiteta laajasti ei se ikinä tule kasvamaan isoksi lajiksi. Laaja harrastaja-pohja tässä yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi juniori-joukkueita mahdollisimman monessa ikäluokassa ja omaa edustusjoukkuetta jollain kilpailullisella tasolla. Eikä pidä unohtaa yhtälöstä nais- ja tyttökiekkoa.

Jääkiekossa esimerkiksi jokainen Liiga-joukkue on täysin riippuvainen oman alueensa pienemmistä seuroista ja niiden kyvystä tuottaa lupaavia junioreita. Kaikki lähtee grass roots-toiminnasta – sen ollessa kunnossa myös lajin kasvu on mahdollista. Iso yleisö näkee vain korkeimman sarja-tason ja siinäkin uutisointi painottuu isoihin kasvukeskuksiin. Iso työ korkeimman sarja-tason takana tapahtuu näissä organisaatiossa joita ei julkisuudessa näe. Kaikki eivät esimerkiksi hahmota Liiga-seuran ja juniori-organisaation toimivan yhteistyössä mutta juridisesti erillään.

Urheilukuvaamisen näkökulmasta pienemmät matsit ovat hyvä muistutus itselle mistä tässä kaikessa on kyse. Ei ne isojen sarjojen kirkkaat valot tai tähti-statuksen pelaajat. Ei katkarapu-katsomot tai kliseiset ottelutapahtumat.

Kyse on matsimakkarasta ja kupista kahvia vähän kylmässä jäähallissa erätauolla. Yhteisöistä jotka välittävät omasta seurastaan. Ihmisistä jotka haluavat vain pelata kiekkoa.

Se on rakkaudesta lajiin joka näkyy.

Päällikkö